Galleria

Anssilan maatilan tarina

Maatilamme sijaitsee Ilomantsissa, Pohjois-Karjalassa. Anssilanvaaralta on 4 km Ilomantsin kirkonkylälle. Monosten suku on viljellyt maata Anssilanvaaralla ainakin vuodesta 1751 alkaen. Maatila siirtyi nykyisille omistajille, Leena ja Liisa Monoselle joulukuussa 1992. Maidontuotanto meijeriin päättyi vuonna 1999. Tällä hetkellä avarista vaaramaisemista pitävät huolta kyyttölehmät sekä suomenlampaat Heta (väriltään valkoinen), Manta (musta) ja Siiri (ruskea).

Kautta aikojen ovat matkalaiset yöpyneet Anssilassa. Hevoskulkuneuvojen aikaan kauempaa sivukyliltä kirkonkylälle tultaessa yövyttiin ja syötettiin hevoset Anssilassa. Monet syrjäkylien nuoret ovat käyneet oppikoulua Anssilasta käsin. Keväisin Riihijoen tukkiuittojen aikaan tuvan lattialla oli uittomiehiä vierivieressä.

Varsinainen maatilamatkailu sai alkunsa Pogostan hiihdon myötä yli 30 vuotta sitten. Aluksi majoitettiin hiihtäjiä kotimajoitukseen. Samat vieraat tulivat vuodesta vuoteen hiihtämään. Kesälomillaan he yöpyivät matkallaan halki Suomen ja toivat tuttaviaan mukana. Näin sana levisi ja asiakaskunta laajeni.

Nykyisin meillä mahtuu yöpymään kolmisenkymmentä vierasta viidessä eri rakennuksessa kesäisin. Päiväretkeläisiä vauvasta vaariin käy katsomassa maatilan eläimiä.

Ilomantsin neljä vuoden aikaa odottavat

Ilomantsin neljä vuoden aikaa erilaisine tapahtumineen odottavat sinua! Ilomantsin kylät kutsuvat sinua kierrokselle vaaramaisemiin!

Meiltä 3 km:n päässä on hyvin varustettu Parppein urheilukeskus ympärivuotiseen käyttöön. Talvella voit valita 7 km, 10 km, 16 km, 30 km laduista, joista 7 km valaistua latua.

Anssilassa pääsee eläinten lähelle. Maatilan eläimet ovat pääasiassa suomalaisia alkuperäisrotuja. Lehmät ovat itäsuomenkarjaa eli kyyttöjä. Lampaat ovat suomenlampaita. 
Tiibetinmastiffi Fani (synt. -16) pitää karhut ja sudet poissa kotieläinten läheltä. Kissa Vili Vilperi (synt. -07) tykkää leikkiä pihamaalla lasten kanssa.

Vietä kunnon loma Pohjois-Karjalassa Ilomantsin vaaramaisemissa!

Lomaile leppoisasti maaseudun rauhassa tai pidä Anssilaa tukikohtana, josta käsin tutustut Pohjois-Karjalan mielenkiintoisiin kohteisiin.

Kuva-galleria - Anssilan maatila